Oh Bee Econ tarina

Mehiläisvahakääreet Suomeen

Tiesitkö, että muualla maailmalla ekokelmut ovat olleet suosittuja jo muutaman vuoden ajan, ja että esimerkiksi Kanadassa, josta Oh Bee Econ tarina on saanut alkunsa, on jo useita kymmeniä mehiläisvahakääreiden valmistajia?

Oh Bee Econ tarina syntyi Kanadassa vuonna 2017, jolloin ekokelmut sattuivat tielleni ensimmäistä kertaa Niagaran alueella sijaitsevassa pienessä käsityöpuodissa. Tapaus oli tyyliä ”rakkautta ensi silmäyksellä”.

Hullaannuin heti ekokelmujen monipuolisuuteen ja erityisen ilahtunut olin siitä, miten mukava oli avata jääkaapin ovi kun muovikelmujen- ja pussien sijasta minua tervehtivätkin toinen toistaan kauniimmat käärekuosit – ekologisuus oli pelkkää plussaa!

Ajattelin, että jos minä pystyin lopettamaan muovikelmun käytön kertaheitosta, siihen pystyisi myös moni muu!

Elintarvikekontaktimateriaaleille
säädetyt tiukat vaatimukset

Suomessa tullaan jälkijunassa ekokelmujen tunnettuuden suhteen siksi, että meillä ekokääreiden valmistusta säätelee tiukat elintarvikekontaktimateriaaleille asetetut vaatimukset. Kääreidemme vahaaja, ihana mehiläistarhailijapariskunta, haki lupia kotimaisten kääreiden valmistamiseen kokonaista kaksi vuotta. 

Ei siis todellakaan ole itsestäänselvyys, että saamme tänä päivänä levittää ekokääreiden ilosanomaa Suomessa. Tähän pisteeseen on päästy vuosien periksiantamattomuuden ja pienyrittäjien yhteistyön tuloksena.

Kääreemme valmistetaan yhteistyössä Mesila Isä & Poika Ay:n kanssa.

Nyt kolme vuotta myöhemmin kääreemme vahataan yhteistyökumppanimme toimesta Niinikosken kylässä Orimattilassa ja viimeistellään lähetystä varten Oh Bee Econ päämajalla Vantaan Tikkurilassa. Se, että voimme nyt ylpeänä myydä tuotteitamme tarvittavien lupien kanssa on todellinen työvoitto.

Oh Bee Eco on yhden naisen yritys, jonka pyrkimyksenä on saattaa ekokelmut laajemman yleisön tietoisuuteen myös Suomessa. Ekokääreemme on otettu innolla vastaan kevään 2020 aikana emmekä malta odottaa tulevaa.

Valmistamme Oh Bee Eco -kääreet intohimolla ja toivomme Sinun löytävän samaisen ilon kääreitä käyttäessäsi kuin mitä me koemme niitä Sinulle valmistaessamme! Kyseessä on todellinen hyvän mielen tuote.

Tiesithän, että voit lähettää meille kuvan vanhoista lakananohuista 100% puuvillakankaistasi? Jos ne sopivat valikoimiimme, valmistamme Sinulle vastalahjaksi paketin ekokääreitä.

On niin mukavaa myydä tuotetta, joka haastaa parhaimmillaan ihmisen tarkastelemaan koko omaa kulutuskäyttäytymistään laajemmin. Näin kävi allekirjoittaneelle. Aloin näkemään kaikkialla mahdollisuuden olla tuottamatta kertakäyttöistä roskaa.

 

Oh Bee Econ tarina sai alkunsa Niagaran putouksilla sijaitsevasta pienestä käsityöpuodista